Elämä raskausdiabeteksen kanssa

Olin aivan varma, ettei mulla tällä kertaa olisi raskausdiabetestä. Päättelin tämän sen perusteella, että mulla on ollut tähän asti hyvä olo enkä ole ahminut samalla tavalla kuin edellisessä raskaudessa. Myöskään luonnollisesti paino ei ole noussut samaa tahtia, kuin viime raskauden aikaan. Olin niin vakuuttunut itse-diagnoosistani, että meinasin skipata koko sokerirasitustestin. Kunnes neuvolan ihana hoitaja muistutti testin tärkeydestä.


Jopa sellaisissa ruoka-aineissa, jotka suuri osa ihmisistä mieltää terveellisiksi, on liikaa hiilareita diabeetikolle. Nämä kuvan itse tehdyt maitoisat kirsikkamehujäät saa jättää lapselle. Ne on tehty yksinkertaisesti käyttämällä blenderissä kirsikoita ja tilkka maitoa niin, että syntyy pirtelömäinen, hieman paksu massa. massan sekaan lisätään maitoa ja kirsikanpaloja. Älä tässä vaiheessa enää sekoita. Massa kaadetaan jätskimuotteihin. Anna pakastua 3-4h.


Sokerirasitustestissä


Niinpä varasin aikaisen aamuajan Kampin HUSlabiin heti seuraavalle päivälle. Muistelin, että viime raskaudessa tämä nimenomainen sokerirasitustesti oli äärimmäisen hardcore -kokemus kymmenen tunnin paastoineen. Tällä kertaa kymmenen tunnin syömättömyys ei tuntunut pahalta. Vietettyäni tiiviisti aikaa lapsen kanssa heinäkuun alusta alkaen päiväkotiongelmastamme johtuen, kahden tunnin sokerirasitustesti tuntui lempeältä SPA-hetkeltä. Saapuessani labraan, minulta otettiin aamun ensimmäinen verikoe, minkä jälkeen minun tuli juoda n. 300ml sokerilientä. Muistan, että viime kerralla minulla tuli jo tässä vaiheessa ylitsepääsemättömän huono olo. Sitten odoteltiin tunti, ja otettiin uusi putki verta. Ja sitten taas tunti, minkä jälkeen kolmas putki tykitystä. Kehuskelin hoitajalle koko setin ajan, että on kyllä ihan hemmetin hyvä olo kokoajan. "Ja kyllä, kävelen 14 tuhatta askelta päivässä - minulla ei ole mitään ongelmia arvojen kanssa."


Vietettyäni tiiviisti aikaa lapsen kanssa heinäkuun alusta alkaen päiväkotiongelmastamme johtuen, kahden tunnin sokerirasitustesti tuntui lempeältä SPA-hetkeltä.

Sokerirasitustestin tulos


Kuinkas sitten kävikään... Samana iltapäivänä sain tulokset, ja kyllä vaan: Raskausajan diabetes - TAAS! Sinne meni ne pienetkin sokeriset hemmotteluhetket, sekä hedelmät että tietyt marjat... Leipä, sekä muut korkeahiilihydraattiset tuotteet. Jopa sellaisissa ruoka-aineissa, jotka suuri osa ihmisistä mieltää terveellisiksi, on liikaa hiilareita diabeetikolle. Aamiaisrakastajan painajainen kävi toteen; suosikki-aamiaispaikkojeni tarjonta on sellaista, mikä ei sovi diabeetikolle. Saan syödä tästä lähtien aamuisin kananmunaa siitä kokonaisuudesta, mitä olen tottunut nauttimaan aamuisin. Nimenomaan aamiainen on raskausajan diabeetikoilla se päivän aterioista, minkä tulee olla pienikokoinen - sillä raskausajan diabeteksessa aamiainen nostaa yleensä verensokerit kattoon.

Suosikki-sanani on näinä päivinä ollut: "VITTU!".


Raskausdiabeteksen haitat


Kokemuksesta tiedän, että vaikka raskausajan diabeteksen kanssa kamppaileva söisi kuinka terveellisesti, se neste alkaa vaan jossain vaiheessa kertymään erinäisiin ruumiinosiin. Viime raskaudessa muistutin kaksi viimeistä kuukautta elefanttia. Pitkistä ja hoikista sääristäni ei ollut enää muistoakaan, enkä erottanut nilkkoja reisistäni. Edes Birkenstockit eivät mahtuneet jalkaan. Olo oli kaikin puolin viehättävä. Hikoilin kuin sika, mikä lisäsi viehättävyydentunnetta huomattavasti.



Ruokavalion tulee olla matalahiilihydraattinen, ja pehmeitä rasvoja sekä runsaskuituisia viljavalmisteita sisältävä. Kovia rasvoja, valkoisia viljavalmisteita sekä sokeria että sokeripitoisia valmisteita tulee välttää.

Kuulostaakseni vähemmän pinnalliselta, niin tärkeintä toki on seurata vauvan hyvinvointia; raskausajan diabetes voi aiheuttaa liian sokerisen lapsiveden, mikä taas voi vaikuttaa mm. lapsen ylikasvuun kohdussa ja lapsen keuhkojen alikehittymiseen. Nämä asiat, mitkä liittyvät lapsiini, otan luonnollisesti överivakavasti. Nyt siis tosiaan joudun vetämään semi-ketodieettiä koko loppuraskauden. Tämä ei tule olemaan helppoa puolisolleni. Olen jo nyt pahoillani.


Raskausdiabeteksen hoito


Raskausajan diabetesta hoidetaan ruokavaliolla. Saan jälleen insuliinimittarin terveysasemalta, minkä avulla tulen mittaamaan insuliinitasojani pistämällä sormenpäihini muistaakseni 3-5 kertaa päivässä. Jokainen arvo kirjataan ylös. Mittaukset tulee tehdä samoihin kellonaikoihin ja ajoittaa ruokailuiden kanssa. Seurantajakso on muistaakseni aina joitakin viikkoja, minkä jälkeen arvoja seurataan vain muutaman kerran päivässä. Tämäkin systeemi on saattanut muuttua sitten vuoden 2018. Ainakin mittauslaitteet ovat kahdessa vuodessa muuttuneet.


Raskausdiabeteksen ruokavalio


Samaa aikaa on tärkeää noudattaa säännöllistä ruokavaliota, mikä tapahtuu joka päivä samana kellonaikana. Ruokavalion tulee olla matalahiilihydraattinen, ja pehmeitä rasvoja sekä runsaskuituisia viljavalmisteita sisältävä. Kovia rasvoja, valkoisia viljavalmisteita sekä sokeria että sokeripitoisia valmisteita tulee välttää. Ajattelin jakaa blogiin tulevina kuukausina esimerkkejä päivän aterioistani ja samalla haastaa itseni keksimällä diabeetikko-ystävällisiä, mahdollisimman houkuttelevia ja monipuolisia lautasmalleja.


Toki tämä raskausajan diabetes on sellainen, että se lähtee lapsen synnyttyä. Tässä pääsee taas hetkeksi maistamaan diabeetikon elämää. Kyllähän tämä tällainen rajoittaa elämää.



Onko sulla ollut raskausajan - tai muunlainen diabetes? Minkälaista on elämäsi diabeteksen kanssa?


Linkkejä raskausajan diabeteksestä kiinnostuneille:



© 2020 by Emmi Pyykkoe

Content specialist, Marketing guru

contact@creativehki.com

 The Divine ventures of Emmi Pyykkoe

emmipyykko.com